Direkt zum Inhalt

Kankaat matkaavat ympäristöystävällisesti merellä, mutta tarpeen mukaan suorastaan lentävät paikalle

Kankaat matkaavat ympäristöystävällisesti merellä, mutta tarpeen mukaan suorastaan lentävät paikalle



Kuuluisa Silkkitie yhdisti aikanaan idän ja lännen. Ja edelleen kankaat kulkevat idästä länteen, sillä kankaiden valmistus on keskittynyt Aasiaan. Tänä päivänä kankaat eivät kuitenkaan kulje enää karavaanien kyydissä, vaan useimmiten merta pitkin. Osa Foxan kankaista tulee Aasiasta tätä uutta silkkitietä, osa autolla Euroopasta.

– Tuotteiden toimittaminen asiakkaille ajallaan ja luvattuna aikana on meille tärkeää. Toimitukset ovat nyt palanneet melko hyvin koronaa edeltävään aikaan. Tässä välissä on ollut kyllä paljon erilaisia logistiikkaongelmia, kertoo Foxan logistiikka- ja laatupäällikkö Jaana Moberg.

Tuotteiden toimitustavan ratkaisee yleensä kiireellisyyden aste. Jos on aikaa, valitaan yleensä ympäristöystävällinen ja edullinen merikuljetus. Silloin matka Aasiasta Eurooppaan kestää noin 8 viikkoa.

– Poikkeustapauksissa, jos asiakkaalla on todella kiire, valitaan lentokuljetus. Asiakas itse päättää omien tarpeiden ja arvojen mukaan.

Jos korona toi muutoksia logistiikkaan, niin sitä on tuonut myös Ukrainan sota. Junakuljetukset Venäjän halki olivat edullinen, nopea ja ekologinen toimitustapa. Nyt se ei ole enää käytössä.

– Toimintaympäristöt muuttuvat nopeasti. Lakot ovat satamissa hyvin yleisiä ja tulevaisuudessa saadaan varautua yhä enemmän erilaisiin luonnonilmiöihin. Toimintavarmuus ei ole siis mikään itsestäänselvyys. Silti teemme aina parhaamme ja pyrimme valitsemaan toimitustavan viisaasti.

Foxalla on oma kattava mallistotuotteiden valikoima, joita löytyy aina varastosta. Sieltä ne lähtevät asiakkaille tilauksesta, yleensä vielä saman päivän aikana. Suomalaisilla asiakkailla kankaat ovat siis jo seuraavana päivänä.

– Joskus jos on oikein kiire, olemme lähteneet viemään tuotteita omalla pakettiautolla. Näin on tehty esimerkiksi, jos kilpailutukseen on tarvittu nopeasti malleja.